Hopeakurssi Unkarissa
19.–26.3.2008
Jo neljännen
kerran olimme saamassa lisäoppia Szentendressä.
Kaksi vuotta oli kulunut edellisestä kurssistamme. Jälleen
oli pääsiäisen aika, tänä vuonna
pääsiäinen oli melkein kuukautta aiemmin kuin
viimeksi siellä käydessämme. Kevät ei
ollut ihan niin pitkällä, puissa oli kuitenkin jo
isot hiirenkorvat ja osa pensaista kukki kauniisti.
Tälle kurssille
osallistui neljä henkilöä, kaikki Kallahden
kivikerholta. Matti oli mukana jo toista kertaa ja Krisselle
tämä oli ensimmäinen kerta.
Kurssin teemaksi olimme saaneet ”transparent”
jo ennen matkalle lähtöä. Olimme luonnostelleet
omia ajatuksiamme ja meistä jokainen käsitteli aihetta
omalla tavallaan. Yksilöllisiä koruja syntyi taas
runsaasti. Olimme kaikki tyytyväisiä uusiin koruihimme.
Opettajamme Katalin
Jermakov järjestää näitä hopeakursseja
oikein mielellään. Opetuskieli on englanti. Kielitaidon
ei tarvitse olla täydellinen, kunhan selviää
perusasioista ja tarvittaessa apuna käytetään
elekieltä. Mana Studiolla on hyvät tilat tehdä
töitä ja Szentendren miellyttävä ympäristö
on myös hyvin inspiroiva. Vanha taiteilijakaupunki on
erittäin kuvauksellinen ja Budapest on vain 30 km päässä.
Budapestiin pääsee mainiosti junalla (HEV) ja yhdensuuntainen
matka maksaa vain noin 2 euroa. Szentendressä on monia
edullisia majoitusmahdollisuuksia. Tällä kertaa
yövyimme erittäin edullisesti Ilona Panziossa. Se
on pieni, vaatimaton pensionaatti ihan keskustassa. Yksi yö
aamiaisella maksoi reilut 20€.
Mikäli kiinnostuit,
niin voit kysyä lisätietoja Petteriltä puh.
044 5177620, Sarilta puh. 040 574 8080 tai suoraan Katalin
Jermakovilta puh.(36)30 9714894 Katalinin saa parhaiten kiinni
puhelimitse iltaisin tai sähköpostitse os. jermakovkata@freemail.hu
Tällä
kurssilla mukana olivat:
Krisse
Matti
Petteri
Sari
Sari Reini
ja Petteri Palmi
|